Viisi vuotta Denhamia

Tämän jutun raapusti 03.03.2013 0 0

Ihan jokainen brändi ei tee itsestään melkein kuuden kilon painoista kirjaa vain viiden vuoden toiminnan jälkeen. Paitsi tottakai Denham.

Denham - 5 years in the making

Denham – 5 years in the making

He päättivät juhlistaa viisi vuotista taivaltaan tekemällä kirjan joka avaa brändin sielua runsailla kuvilla ja tarinoilla tuotteista, sekä keskeisistä henkilöistä. Kirjan lanseeraustilaisuus järjestettiin Tammikuussa Berliinin muotiviikoilla uudessa länsi-puolen 14oz. liikkeessä. Sitä on painettu rajoitettu 1000 kappaleen sarja ja jokainen kirja on yksilöllisesti numeroitu. Kirjan hinta on 250€.

Meille luovutettiin juhlallisesti ikioma kappale järjestysnumeroltaan 439 viime viikolla Lontoossa Denhamin showroomilla Shoreditchissä. Miten sen nyt muuten kuvailisi kun että huh huh..

Kirjassa on kaikki mistä Denham on syntynyt ja mitä se edustaa. Siellä on mielenkiintoiset esittelyt heidän tärkeimmistä henkilökunnan jäsenistään, sekä alan ihmisistä jotka ovat inspiroineet merkin omistajaa Jason Denhamia. Sen lisäksi kirja on tottakai täynnä kuvia tuotteista, mukaanlukien niitä vintage kappaleita jotka ovat innoittaneet Jasonin uusia designeja. Löytyypä kirjasta myös ruokareseptejä, jotka tulevat Amsterdamin pääkonttorin syövereistä löytyvästä pienestä avokeittiöstä jossa ruokitaan heidän henkilökuntansa ja asiakkaat. Mekin nautimme maistuvaa aasialaista kanakeittoa viimeksi siellä ostoja tehdessämme..

Denham farkut Tampere Studio25

Denham 5yr book pictures

Denham Jeans Finland

Luonnollisesti kirjasta löytyy myös suuret määrät kuvia erilaisista räätälin saksista joiden keräily on Jason Denhamin intohimo. Denhamin logo on itseasiassa syntynyt Jasonin ensimmäisistä saksista.

Kaikki kirjan tekstit ovat sekä Englanniksi, että Japaniksi. Sen takia Japaniksi, koska se on todella merkittävä markkina-alue Denhamille, sekä Japanilaisten fanaattinen suhtautuminen huippulaadukkaaseen denimiin ja sen valmistukseen liittyviin käsityötaitoihin puhuttelee merkkiä. Niin sanotusti he puhuvat samaa kieltä.

Kirjalla on myös hyväntekeväisyys aspekti. Vuonna 2011 Japanin rannikolle iskenyt tsunami pyyhkäisi merellä olleen kalastusveneen henkilöstön kotikylän kokonaan pois. He näkivät mereltä käsin kuinka koko kylä vain katosi. He menettivät perheensä, kotinsa, aivan kaiken. Jason kuuli tästä kalastajaryhmästä ja päätti auttaa heitä rakentamaan elämäänsä uudestaan. Hän itse suunnitteli kalastajille uudet työasut, sekä sponsoroi heille uuden kalastusaluksen yhdessä hyväntekeväisyys järjestön kanssa.

Tämä kuvastaa mielestäni brändiä hienosti, sen arvot ovat poikkeavat. Kirjan tuotto menee tämän Japanilaisen kalastajaryhmän hyväksi.

Hieno merkki ja kerrassaan hienoa työskennellä heidän kanssaan.

Denhamista on kasvanut vain viidessä vuodessa erittäin arvostettu denim merkki ja siihen vaikuttaa osaltaan se, että he valitsevat jälleenmyyjänsä hyvin tarkasti. Kirjassa onkin lueteltu kaikki heidän jälleenmyyjänsä ympäri maailman joita on n. 80 kpl ja taso on kova.

Denham jälleenmyyjät

Makes us proud

Tervetuloa fiilistelemään kirjaa liikkeeseen!

Tsekkaa myös ensimmäinen Denham postauksemme viime syyskuulta.

0

Kommentoi postausta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


5 + 2 =